perjantai 29. toukokuuta 2015

Unenomaista

Heipähei taas! Jessy.. Täällä.. Taaas :D . Mutta halusin kuvata Lamitaa vähän. Lamitan hahmolle on nyt parikin suuntaa jonne sitä lähteä kehittämään, mutten vain ole vielä ihan varma mikä niistä olisi paras.. joko tytöstä tulisi unenjumalan lammas-apuri (You know, jos ei nukahda niin sanotaan että "laske lampaita" :D), tai sitten lammasjumalan oppilas. Mutta tosiaan lammasteemalla mennään. Ostin tytylle eilen käytettynä aivan ihanan mekonkin, sen saapumista odotellessa.
Myös mun Ombret on vihdoin lähetetty :). Kohta tulee kaksosia, jee!










'


Kiitän :) 
~ Jessy 

torstai 28. toukokuuta 2015

Hurdur meinasin unohtaa otsikon. Nukkepostia!

Heipähei!
Jessy täällä, taas.. Tälläkertaa nukkesaapumisen parissa :>
Tein tuossa nukkevaihdon aivan muutaman päivä sitten ja sain tänään oman puoliskoni kotiin (Ja myös ystäväni sai omansa :>). Minulta siis lähti tuo Minifee Lishe. Kaunis nukke oli, mutta en vain löytänyt ikinä yhteistä säveltä hahmon kanssa. Se että nukke on 'vain kaunis nukke' ei jotenkin tunnu riittävältä, vaan sen pitäisi toimia myös hahmollisesti ja sopia porukkaan. Mutta Lishe tuntui kovin ulkopuoliselta kokoajan. Noh, sain vaihdossa Lisheeni ystävältäni Dream of Doll Bee-a.n. Joka on aika yllättävä moldi, en ikinä oikein pitänyt siitä ennen, mutta jossain kohdassa rakastuin ja nyt omistan tyttösen :>. 

Nyt niihin kuviin, loppuu pulina! 




Kenkälaatikko! :D 

 Tuo Frozen aiheinen käsipaperi..

 Pinkkiä näkyvissä :3 

 Mukana tuli kasa kampetta. Mekko, hiuspantoja, lisäkädet ja kengät.Plus nuken päällä oleva asustus myös, joka selviää kohta!

 Kuplamuovikäärön sisältä paljastuuu ~ 


Tälläinen :) .
Tytyn päällä oli siis peruukki, paita, silmät ja ainakin kukkahame jotka eivät päässeet kuvaan. Mutta käyttöön tulevat ainakin silmät ja tuo paita vielä jokupäivä. Peruukkikin menee tytöllä väliaikaisena kunnes saan oman. 

Mukana mulla oli laukussa kuitenkin omia kamoja, joten tässä tyttö 'omilla' tarvikkeillaan.Paita ja hame ainakin jäävät, silmät luultavasti vaihtuvat erivärisiin ja peruukki mohairiin mutta muuten. ja niin, meikki menee myös vaihtoon. Pinkit kulmakarvat eivät oikeen toimi vaaleiden hiusten kanssa, muutenkin ilme on vähän väärä hahmolle. Mutta kaunis tuo meikki on muuten, kyllä :>. 


Nätisti seisoo jopa epävakaalla alustalla, vaikka onkin ihan fletkumato. Kohta tulee kiristysurakka!



Sitten parit ulkokuvat!









Kiitos katselusta :)
Also, Lillycat lupasi huomenna lähettää vihdoin ombrekaksosteni paketin, jee ! :> 

~ Jessy 

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kengät hukassa!

Olin eilen kuvaamassa ihanaa meikistä tullutta Faithia, mutta harmiksi matkan varrella tytöltä hukkaantui kenkä. Kuvissa ehti olemaan vielä mukana, nyt RIP. Ostin tytylle kuitenkin jo uudet, eihän tämä ihana nyt voi ilman kenkiäkään olla!

Anyways, tosiaan! :3 Faith tuli hetki sitten meikistä iki-ihanalta Mortilta, ja nyt saan nauttia taas harmaasta rakkaastani <3. Meikistä tuli aivan upea, kiitän Mortia ikuisesti jos tämän päädyt lukemaan :>  Nyt odottelen ombrekaksosia jotka maksoin jonkin aikaa sitten loppuun. 5kuukautta, mutta niin wörttiä! En jaksaisi odottaa Lunaa ja Liania kotiin. Tosiaan, nimet kaksosille tulevat olemaan Luna ja Lian. Mutta heistä sitten enemmän kun saapuvat, nyt nämä pari kuvaa jotta voin jatkaa pokemonin pelaamista, lol :U







Kiitos :>

~ Jessy 

torstai 14. toukokuuta 2015

Rallatilaa.

Heiputi hei! Ameebunen heittää pari kuvaa kun tässä sopivasti pyhäpäivänä oli aikaa käväistä vähän räpsimässä! :3 Mitään uutisia tai suurta pulputettavaa minulla ei vieläkään ole joten päästän teidät aika nopsaan kuviin!

( Muutakuin että Souloid Kowalskin viimeinen osa tulee maksettua tämän kuun lopussa , enskuussa siis upeaa grail nukkepostia OwO )


Mukana tälläkertaa Reynes ja Raziel! R porukka lähti rallattelemaan metikköön.


------------

























 Kiitus katselusta ^u^
~Ameeba