torstai 24. maaliskuuta 2016

Queen of Tomorrow

Heipähei!
Tulin tuomaan parit kuvat Dahliasta, kun jaksoin tytön kerrankin ottaa mukaan kun lähdin kodin ulkopuolelle. Tarkemmin ottaen isoisälle käymään.
Dahlia sai eilen paketin, jossa tuli tuo ihana neule ja valkoinen toppi, joka nyt ei tietenkään näy. Vielä tata's paradiselta odotetaan kimppakamppeita, jossa neito saisi hameen ja silmät. :3 
Aijoo, ja Ameebalta sain tuon vaalean peruukin, joka sopii niin nätisti Dahlialle. Vaatisi vielä kyllä vähän tameamista, mutta .. Plääh.
Ressukalle kävi pieni onnettomuus kun kävin tampereella, ja sai suht. ison chippauksen keskelle posken blushausta. Sen takia kynsikoristeita peittämään haaveria, ja toivotaan ettei tartte alkaa maalailemaan uusiksi.. >_<
Nyt niihin kuviin! Pahoittelen kun ovat itseään toistavia .













Ensikertaaaaaaan!
- Jessy 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Mettäsusi eväsretkellä!

Hellou! Ameeba taas pitkästä aikaa ^u^ !
Minut raahattiin pikku kuvausreissulle viikonloppuna joten heittelen parit kuvat tänne ressun puolelle!
Satsi ei ollut kummoinen ja kuvat olivat vähän kämäisiä joten *bows* my bad! Kuitenkin muutaman ihan nätin pikku kuvan päätin julkaista.

Mukanani oli Faólan ja äitini päähänpälkähdyksestä teimme susipojalle pienenpienen nuotion! Onhan tuo erämies ja talvella tarvitaan lämpöä kotipesänkin ulkopuolella! (Ette uskokkaan kuinka paranoidi olin tuon tulen kanssa , nukke näyttää olevan suhteellisen lähellä sitä mutta bullsshit EI.. oletin että Faolan vetää vielä flipat suoraa tuohon pieneen risutuleen tai jotain o_< joten pidin väkisinkin vähän distancea . )

Faolanin kroppa on muutenkin hyvin.. epäkäytännöllinen joten posetus on tönkköä ja hassua.. dem kädet tai jalat ovat aina vinkkelissä.. Pitäisi kiristää muttei huvita >_< Egh.














Mukana oli tottakai myös ainainen ja trustworthy ölisijä assistentti! ( Joka ei toki yrittänyt flipata nukkea muutamaan kertaan! )
 



Theere we go! :3 Muistutan lukijoille että kuvat voi klikata isommiksi halutessa! Tässä esikatselussa ovat aika pikkuruisia ^u^ Mutta pidämme tämän formaatin ihan vain blogin siisteyden vuoksi!


IOS tuppaa järkyttävää alea tässä tämän kuun ajan ensikuun loppuun.. ja minä täällä tuskailen josko saisin puristettua rahaa pariin päähän edes.. vaikka kroppia tässä tarvittaisiin  ja nyt tulisi halvalla..
Valitettavasti Kasspion layaway on vielä tosin kesken joten rahaa ei saa puristettua muutakun muutamaan haaveiltuun päähän :3 Meh! Mutta katsotaan josko edes pääkkylit saisin taas pyörimään turhanpanttina tähän kämppään.. Hoh!

~ Ameeba

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Ei tän pitäny saapua tänään

Otsikostoa voikin päätellä, saapumispostaus JONKA EI PITÄNYT I SWEAR tulla tänään! Mutta tulkoot nyt kuitenkin..
Paljoa ei seliteltävää ole, joten mennään suoraan kuviin.

Usva avustaa, ja kissa myös vähäsen. 

Kuori jonka sisällä certifikaatti. :> Tämä varmaan spoilaakin jo tulokkaan :D 

Note myyjältä. Oli muistanut että nukella olisi korkkarijalat, mutta muisti väärin joten oli laittanut mukaan kengät lahjaksi, kiitos siitä! <3 

Siellä ne pilkottaa! 

Usva katsoo kateellisena kenkiä.. Kyllä me usva sullekkin vielä omat hankitaan. 

Paloittelusurma ja kissa hyökkäys!

LittleMonica Sophia. Pitkäaikainen haave, olen onnellinen vihdoin saadessani tytön. Nimeksi tuli Dahlia. 

On se valkoinen. 

Dahlia ja Usva ovat pitkäaikaisia ystäviä. Dahlia on nykyinen tulevaisuudenjumala, joka on avoliitossa menneisyydenjumalan kanssa. Usvan tullessa jumalaksi edellisen unenjumalan langettua, Dahlia kasvatti neitokaisen ja opetti tuota. Edelleen, Usva tykkää hengailla Dahlian kämpällä ja juoda teetä tuon miehen kanssa. 

Dahlia näyttää leidiltä, mutta oikeasti hengailee mieluiten autotallissa overallsit päällä ja kädet öljyssä :D. 

Semmonen tappaus! Ei mulla muuta..
Ensikertaan :)

- Jessy 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Oikea asiapostaus?!?? (Vertailukuvia)

Heiiiii!
Jessy täällä.. taas.
Kun ei näytä siltä että toinen suomeen jo saapunut tyttö tulisi huomenna, uskallan sen varjolla postata tänään.
Tosiaan, vähän asiallisempaa postausta kun vaan meikän perus derppailuja. Suunnitteilla on vielä kaksi "asiallisempaa" postausta, mutta tämä on niistä nyt ensimmäinen!

Eli suunnittelin ottavani vertailukuvia souldollin tytöistä. Lähinnä ihonvärien ja bustien vertailulla. Kun noilla tytöillä nyt on erikokoisia busteja, niin näkkeepähän ihmiset eron. Posetuksesta ym. myöhemmin lisää, mutta tässä nyt keskitytäät muihin juttuihin! u_u
NUKKEALASTOMUUTTA INCOMING. :>

Aloitetaan ensiksi koko kolmikolla! :3
Melusine (Devonia), Nova (Aehael) ja Nyx (Junia) <3.

Värivertailut kolmesta.
White skin on oikeasti melkein paperinvalkoinen, Violet Gray on .. No. Violetti, hieman harmaaseen taipuva, mutta violetti. Cocoa Milk on, kuten nimestä voi päätellä, tollanen maitokaakao, vaalea maitosuklaa jne. :)

Iskin vielä White Skinin muiden vaaleiden ihojen joukkoon. Yksikään näistä eti tälläisenään mätsää, mutta olettaisin että täysin uusi Fairyland, tai Soomin uusi, paperinvalkoinen ihonväri sopisivat. Ehkä myös dollzonen uusin valkoinen hartsi.
Lutsi hartsi on liian pinkihtävää puhtaanvalkeaan Souldolliin verrattuna.

SITTEN niihin vertailuihin!
Molemmat bustit. Eli Large ja Small. Molemmat on nättejä, mahtuvat vaatteisiin (Tuolla largella on vähän ongelmia tiukimpien kanssa). Haluaisin näiden väliin ehkä vielä yhden koon, koska välimuotoja ei ole tällähetkellä. Small bustin jointti on myös edestä, tottakai, hieman erimuotoinen ja saa tietyt poset näyttämään erilaisilta. 

Ylempää kumpikin näyttä samalta, kuitenkin.

Kumartelua. Hyvin taipuu eteenpäin, ja taipuu tästä enemmänkin.

Näin ikään. Tässä taitettu niin pitkälle kun pysyy itse asennossaan. Taas, huomatkaa että small bustin jointti on erimuotoinen. Ja siksi näyttää omaan silmääni paremmalta taivutettuna. Eli small bust vie tässä 1-0! :) 

???? %D .. Okei, näistä headcap jutuista lisää myöhemmin.. 

Taivutettuna niin taakse kuin menee ja pysyy itsekseen. Kumpikin kehoista on firman stringaama ja sueedauksia ei ole. Tässä iso busti vie, 1-1 tilanteella voiton omaan silmääni.

Sivulle hops. Taas sulavamman muotoisen jointin ansiosta small bust vie, pisteillä 2-1 :) . Molemmat näyttävät kauniilta. Taipuisivat tätä pidemmällekkin, mutta ei pidä asentoa enää niin varmasti. 

Vielä vierekkäin. Small bust on jointin toimivuudeltaan voittaja, mutta pidän enemmän large bustin estetiikasta.  Kumpikin on kuitenkin nätti, ja toivoisin että souldoll tekisi joku päivä tosiaan näistä sen välimuodon :) .

Sitten headcap wtf?

Devonia on Aehaelia vanhempi, ja Junia Aehaelia uudempi, mutta silti Devonian ja Junian päät kiinnitetään samalla tavalla, kun taas Aehaelin headback on eri tavalla kiinnitetty. Miksi? 

Aehaelin päässä on sama mekanismi kuin (ainakin vanhemmissa) Souldollin SD-nukeissa.
Kumpikin metodi toimii mielestäni hyvin. Kaksi magneetti aukeaa helpommin, ja lähtee (omassa käsittelyssä) helpommin peruukin mukana irti. Mutta tuossa "Klipsu"ssa on myös ongelmansa, koska se pieni klipsuosa on niin hauras että katkeaa varmasti helpolla. Mutta muuten pidän siitä enemmän, koska (ainakin tällä editionilla) pitää pään paremmin kiinni. Kumpikin toimii, mutta ihmettelen lähinnä että miksi tämä vaihto on tehty välissä?
Laitoin Souldollille asiasta kyselyä, ja toivottavasti vastaavat. Asia ei millään tavalla minua henk. kohtaisesti haittaa, mutta olisi hauska tietää syitä tälläiselle eroavaisuudelle!

/ EDITTO :Syy saatu. Näillä päillä on eri skulptaajat, ja kukin skulptaaja on saanut tehdä oman mielensä mukaan headcap systeemin. :) 

Kolme lerppakorvaa vierekkäin. Junian pää on paljon pienempi kuin Aehaelin ja Devonian. Devonia on selkeästi leveämpi ja hyvin paljon kananmunan muotoinen. Aehaelin pää on "maturempi"; pidempi / korkeampi. ja Junia on tollanen pieni pyöreä pullaposki. Kaikki on kuitenkin kauniisti skulptattuja, enkä näe missään virheitä. Kaikki pukevat myös 6-7 peruukkeja napakasti, ilman tippuiluja. Usein 6-7 msd päilläni joudun laittamana teippiä tjsp avuksi pitämään peruukin paikoillaan, mutta näille kaikki 6-7 peruukit mitä olen kokeillut, istuu todella napakasti eikä tippuile helpolla, vaikkei mitään päälaelle tarttumisapua tuovaa laitakkaan.

Junian Elf ja Animal päät. Kuin kaksi eri moldia, eivät näytä toisiltaan Juurikaan. Pääpiirteet ovat samat, mutta silmät, korvat, ja huulet kun eroavat niin tuo jo aatteen täysin uudesta moldista.
Juniasta vielä sen verran, että suunnitteilla on "kunnon" review kys. nukesta, jossa puhun enemmän posettamisesta, laadusta jne. Joten stay tuned, jos se kiinnostaa!

Ensikertaan taas!
- Jessy 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Laiska saapumispostaus

Uugh.. Tää flunssa vie liikaa energiaa, että nukkejutut on vaikeita hoitaa, mutta olin niin innoissani Souldoll Junian saapumisesta että heräsin ennen kahdeksaa odottelemana delieveryä :'D Eheheh.. Ja otin kuvia.. Suunnitteilla on 3 erinäköistä postausta, joita alan tekemään sen jälkeen kun selviän tästä taudistani.. Yksi nukke tulossa vielä postista, mutta siitä sitten lisää saapumisen yhteydessä!

N(ova); Johan oli aikakin.. Raahaa nyt ne sakset tänne jo..
Juujuu, yritä nyt vähän sietää hidasta kipeää jessyykkää :C 

Alkaa olla tämä loota jo melko tuttu lol. 

N: Kissa, shoo! Shoo! Ei sinun apua vielä tarvita! 
Romeo: >:C *Menee pois*
N: Noniiih.

N: Nätti boxi! Jo toinen samanlainen kaappeihin kokoelmiin.
Yhyyyääggh mulla ei oo tilaa näille.. Q_Q

N: Lakkaa itkemästä ja avaa se jo ~!

N: Elf head? Luulin että se olisi eläinkorvallinen :| 
Minuutin hiljainen ihmettely, että miksi sain certifikaatin elffinukelle kun tilasin eläinpäisen ja giftiksi vaan elf..


Mutta sieltä paljastui kaksi certificaattia! Tosi söpöä Souldollilta. Ennen ku oon saanu gift päitä firmoilta, ei niillä oo certifikaatteja ollut :| . Mutta ompahan kummallekkin omansa! 

N: .. Tää pää on pienempi kun mun. :|
Eli sälää ja tosiaa elffipää. Sälässä löytyy vaal.pun ripset jotka Elina ujutti tilaukseeni, sitte souldollin mukana laittamat narut ja puttya :>.


Noi silmäpussit omg. Ihana :'''D <3 . TÄÄ ON NIIN PIENI OH DEAR. Pitää vertailukuvissa näyttää muiden päiden vieressä..

N: %D Se onki pitkä..

Junia: Hepl ;_; 

Junia: Thank u. ;v;
TUO NAAAAAAMA . Nuo huulet on ihanat ja pienet hampaat ja omg kuolin sisäisesti.

N: Moi, täs on mun frendi Nyx! Sen nimi on Sidhenyx, mut kaverit kutsuu Nyxiks. Nyx on luonnonjumala.
Jumaaankauta nuo tissit on pienet! Tällä on tosiaan N.L Kehon pienempi busti.. Josta vertailukuvissa (Joita suunnittelen tekeväni tosiaan soon enough) näkyy sitten erot paremmin.. Söpö ;; _;;;

N(yx): H-hei. ;v; 

Ihanan glitterinen meikki Nyxilläkin. Souldoll osaa kyllä tehdä meikkejä, rakastan todella paljon. Myös silmät on ihanan glitteriset. Vaihtuvat varmaan jossainvälissä, mut onhan nuo nyt herttaiset..


Tytölle tarkoitettu peruukki päähän ja eilen väsättyä vaatetta... En kyllä ole enää vaatteista ihan varma, mutta peruukki oli ihan just eikä melkeen täydellinen!




Kokeiltiin toistakin tyyliä. Saatan hankkia jotain tämäntyylistä, mutta tottakai erivärisenä.. Tämä väri on vähän, öh, off..
Mutta se tältä kertaa.. Nyt taidan mennä sohvalle potemaan huonoa oloa ja halimaan Nyxiä .. Palaillaan!

- Jessy